Suomi puhuu 2025 Mediayhtiö Kvaakin vetämänä!
·
Keuruun Markkinoiden yhteydessä toteutettava Suomi puhuu – tapahtuma tehdään Mediayhtiö Kvaakin vetämänä, keuruulaisten toimijoiden yhteistyönä.

Mediayhtiö Kvaak! on valittu kesän 2025 Suomi puhuu – tapahtuman toteuttajaksi. Hanke toteutetaan laajan joukon yhteistyönä ja mukana onkin laaja joukko paikallisia toimijoita, kuten Keuruun kaupunki ja Keulink.

Mukaan odotetaan vuoden 2024 tapaan paikallisia toimijoita. Kesän 2024 menestystapahtumassa mukana olivat monien keuruulaisten yrittäjien lisäksi esimerkiksi Keurusseudun Yrittäjät ja Keurusselän Nuorkauppakamari. Tapahtuma lähetettiin suorana lähetyksenä Suur-Keuruun verkkosivuilla.
Teemana työelämä
Vuoden 2025 teemaksi on valittu työelämä. Mukaan lavalle tavoitellaan tunnettuja puhujia työelämän eri kulmista. Tavoitteena on, että Keuruun Markkinaviikon yhteydessä järjestettävässä paneelissa kuultaisiin tämän päivän ja tulevaisuuden työelämästä niin tekijän, työnantajan kuin tutkijankin näkökulmista.
Esimerkiksi tekoäly on tuomassa muutoksia meidän jokaisen elämään ja työhön. Mitä se käytännössä voisi tarkoittaa tulevaisuuden työhön?
Pelkästään tekoälystä ei lavalla puhuta, vaan aiheiksi halutaan nostaa myös sitä perinteisempää työelämää. Mikä auttaa jaksamaan? Missä piilevät arkisemman työn haasteet?

Tavoitteena on puhua asioista selkeästi ja ymmärrettävästi. Näkökulmia halutaan eri aloilta, kuten esimerkiksi sote-aloilta, kaupan alalta, teollisuudesta tai vaikkapa hyvinvoinnin parista.
Suomi Puhuu-tapahtuma on osa Keski-Suomen liiton rahoittamaa hanketta. Hanke on Eu:n osarahoittama.
Vahvuudet esille
Mediayhtiö Kvaak tunnistaa työn arvon paikallisesti ja valtakunnallisesti. Vuoden 2024 tapahtuma oli onnistutunut, mutta siitä pystyttiin myös tunnistamaan monia kehityskohteita.
“Keulinkin Sari Saarinen ja muut hanketoimijat ovat tehneet hyvää työtä, jonka pohjalle projekti on hyvä rakentaa. Hyvä kivijalka antaa mahdollisuuden tuottaa tapahtuma, joka tarjoaa oikeasti mielenkiintoisen sisällön ja toimivat käytännöt yleisön palvelemiseksi”, Kvaakin Tommi Nieminen ja Päivi Ilmarinen kertovat.
“Kunnioitamme suuresti paikallisia osaajia eri aloilta. Haluamme tarjota projektin onnistumiselle alustan, jossa pääsemme yhdessä näyttämään voimamme ja osaamisemme työelämän eri osa-alueilta.”
Tapahtuma järjestetään Keuruun Markkinoiden yhteydessä perjantaina 11. heinäkuuta 2025.
Lisätietoja tapahtumasta saat Mediayhtiö Kvaakin edustajilta, yhteystiedot löydät verkkosivuiltamme.

Lisää töitämme

Kohderyhmät avainasemassa: Matka Mäkelä ja Mediayhtiö Kvaak! viestivät lämmintä henkeä
Lue lisää: Kohderyhmät avainasemassa: Matka Mäkelä ja Mediayhtiö Kvaak! viestivät lämmintä henkeä· Matka Mäkelän pitkät perinteet ja laadukas matkatuotanto tuotiin esille…

Golfstudio Jyväskylä ja Kvaak Media loivat tuottavaa markkinointia
Lue lisää: Golfstudio Jyväskylä ja Kvaak Media loivat tuottavaa markkinointiaReferenssi Golfstudio Jyväskylä ja Mediayhtiö Kvaak loivat tuottavaa markkinointia Monipuoliset…

Kvaak x Empire
Lue lisää: Kvaak x EmpireTyö: Paikkallista markkinointia Kvaak x Empire Ihmisläheinen viestintä on kilpailuetu…

Kvaak ja Aarreranta – Yhteistyötä, joka tekee hyvää näkyväksi
Lue lisää: Kvaak ja Aarreranta – Yhteistyötä, joka tekee hyvää näkyväksi· Aarrerannan ja Aarreharjun lastensuojeluyksiköt Ähtärissä tekevät päivittäin työtä lasten…

Ovikotiin.com – Isännöintipalvelua, huoltopalvelua ja kiinteistönvälitystä yhdestä osoitteesta
Lue lisää: Ovikotiin.com – Isännöintipalvelua, huoltopalvelua ja kiinteistönvälitystä yhdestä osoitteestaTyönäyte Ovikotiin.com – Isännöintipalvelua, huoltopalvelua ja kiinteistönvälitystä yhdestä osoitteesta Keuruun…

Suomen Vesiremontti – Vedenpitävää laatua
Lue lisää: Suomen Vesiremontti – Vedenpitävää laatua· Kun laatu, ammattitaito ja yhteistyö virtaavat samaan suuntaan, syntyy…

Keuruun Latu: Yhdistyksen viestintä yhdessä uudelle tasolle
Lue lisää: Keuruun Latu: Yhdistyksen viestintä yhdessä uudelle tasolle· Keuruun Latu ja Mediayhtiö Kvaak! käynnistivät keväällä 2025 viestinnän…

Haapamäen Pallopojat – Perinteitä ja vireää monilajitoimintaa rautatiekylän sydämessä
Lue lisää: Haapamäen Pallopojat – Perinteitä ja vireää monilajitoimintaa rautatiekylän sydämessä· Mediayhtiö Kvaak toteutti laajan viestinnän kehittämisprojektin Haapamäen Pallopoikien kanssa.…

Rekrytoinnit maaliin Mediayhtiö Kvaakin kanssa!
Lue lisää: Rekrytoinnit maaliin Mediayhtiö Kvaakin kanssa!Rekrytoinnit maaliin Mediayhtiö Kvaakin kanssa! Kvaak! tuottaa yrityksille ja yhteisöille…

Viiden tähden putkihommia ja tarttuvia hymyjä – LVI Jyken palveluasenne on brändin ydin
Lue lisää: Viiden tähden putkihommia ja tarttuvia hymyjä – LVI Jyken palveluasenne on brändin ydin· Viestinnän ja markkinoinnin kehitysprojekti sai keuruulaisen LVI-alan yrityksen valloittavan…
