Category: Blogi

  • Rahoitus muuttaa ideat todeksi

    Rahoitus muuttaa ideat todeksi

    · Uuden luomisessa tai vanhan kehittämisessä Leader-rahoitus on mahdollisuus ja siihen kannattaa tarttua. Myös viestintää voidaan kehittää tuen avulla. Tiesitkö, että Keski-Suomeen myönnettiin viime vuonna 11,2 miljoonaa euroa EU:n maaseuturahoituksen yritys- ja hanketukia? Rapiat 11 miljoonaa on iso raha. Silti jaettavaa olisi enemmänkin. Leader-rahoitus sopii viestinnän kehittämisen hankkeisiin kuin nenä päähän tai nokka ankalle. Monella…

  • Viestintä visiosta toteutukseen – Sanoista tekoihin

    Viestintä visiosta toteutukseen – Sanoista tekoihin

    · Yrittäjillä ja yhteisöillä on visioita. Visioita, joita haudotaan pitkään, mutta toteutus tökkii. Ajatus on tuttu. Hirveän hienoja ajatuksia ja loistavia ideoita tulee mieleen siellä täällä. Mutta sitten se toteutus. Pienen pienet seikat lannistavat nopeammin kuin vievät eteenpäin. Mediayhtiömme osaa ajatusten visualisoinnin, sanoittamisen ja toteuttamisen. Usein lähtökohta hienoille kumppanuuksille on ollut hyvin maltillinen. Tarvetta ja…

  • Keuruun Pallo

    Keuruun Pallo

    Referenssi Keuruun Pallo ry – brändi ja viestintä Ilon ja vapaaehtoisuuden kautta ammattimaista ja strategista viestintää. Pitkäjänteistä työtä laadukkaan viestinnän eteen Keuruun Pallo on monesta näkökulmasta osa Mediayhtiö Kvaak!in tarinaa. Ajatus yhteisestä yrityksestä syntyi tekijöille kentän laidalla, mediatyön äärellä. Päivi on toiminut KeuPan puheenjohtajana vuodesta 2022 alkaen, kiinnittäen vahvasti huomiota siihen, miten KeuPa näkyy ja…

  • Panosta laadukkaaseen viestintään! 

    Panosta laadukkaaseen viestintään! 

    Viestin välittäminen selkeästi ja tehokkaasti, oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa voi olla yritykselle kultaakin kalliimpi juttu!   Tässä tekstissä käydään läpi muutamia tärkeitä syitä, miksi viestinnästä kannattaa huolehtia.   Ennen kuin mennään itse aiheeseen, on syytä tarkastella pari termiä, joila määritetään viestinnän kohdetta.  Sisäinen ja ulkoinen viestintä eroavat toisistaan pääasiassa kohderyhmän ja viestinnän tarkoituksen perusteella.  “Hyvin suunniteltu…