Referenssi

Keuruun Pallo ry – brändi ja viestintä

Ilon ja vapaaehtoisuuden kautta ammattimaista ja strategista viestintää.


Pitkäjänteistä työtä laadukkaan viestinnän eteen

Keuruun Pallo on monesta näkökulmasta osa Mediayhtiö Kvaak!in tarinaa. Ajatus yhteisestä yrityksestä syntyi tekijöille kentän laidalla, mediatyön äärellä. Päivi on toiminut KeuPan puheenjohtajana vuodesta 2022 alkaen, kiinnittäen vahvasti huomiota siihen, miten KeuPa näkyy ja viestii, niin sisäisesti kuin ulkoisesti. Lue: https://www.suurkeuruu.fi/urheilu/art-2000009120912.html

Urheiluseuran rooli on paikallisesti merkittävä. Tärkeitä yhteistyötahoja on paikkakunnalla monta. Kaupunki ja sen eri toiminnot, yritykset, yhdistykset sekä tietenkin asukkaat ja harrastajat. Viestinnän kautta tavoitetaan laaja verkosto yhteisöjä ja ihmisiä.

Päiville henkilökohtaisesti seuratyö on kasvattanut merkitystään vuosi vuodelta. Keuruun Pallon 75 vuotisen historian aikana on nähty iso joukko aktiivisia seuratyöntekijöitä. Viimeiset vuodet KeuPassa on tehty vahvaa työtä kestävän pohjan luomiseksi seuratyölle, viestinnälle ja markkinoinnille. Nämä tekijät kantavat perinteistä seuraa myös tulevaisuudessa.

Mitä urheiluseuran viestintä on KeuPan näkökulmasta:

  • ulkoinen viestintä: kaupunkilaiset, harrastajien perheet, yhteistyökumppanit, muut seurat, tuomarit, kattojärjestöt, jne.
    • ulkoisen viestinnän tärkeimmät kanavat ovat seuran nettisivut sekä sosiaalisen median kanavat

Merkittävien viestintäasioiden tunnistaminen ja sanoittaminen on toteutettu pala kerrallaan:

  • arvot
  • visio
  • strategia
  • viestinnän rooli

KeuPan viestinnän juuret ovat perinteisen vankat. Esimerkkinä KeuPa-lehti on viestinyt keuruulaisiin kotitalouksiin KeuPan kaudesta jo vuosikymmeniä. Lehti on edelleen voimissaan ja tärkeä palanen, mutta maailman muuttuessa rinnalle ovat nousseet sosiaalinen media, verkkosivut sekä monet muut kanavat.

Päivin puheenjohtajakausien aikana KeuPan rakenteita on vahvistettu merkittävästi. Kivijalkaa on luotu päivittämällä seuran arvot, visio ja strategia. Nämä tekijät tukevat ja vahvistavat seuran toimintaa ja viestintää.

Seuratyössä on korostettu, kuinka tärkeää on ymmärtää kenelle, milloin ja missä kanavissa viestimme.

Urheiluseuralle varainhankinta on yksi toiminnan tukipilari. Tämä näkyy myös KeuPan viestinnässä, ja esimerkiksi KeuPa-lehti on viestinnän lisäksi tärkeä keino varainhankintaan.

Talkootyö on osa seuratoimintaa ja jotta siinä onnistuttaisiin, tulee myös viestinnän onnistua. Talkootyön onnistuneeseen toteutukseen tarvitaan hyvää sisäistä viestintää sekä avoimuutta,

Myös seuran brändin ja ulkoinen vaikutelma ovat keskeisessä osassa seuratyötä. Julkikuva toimii seuran käyntikorttina kaikessa toiminnassa. Seura on yhtä kuin sen toimijat ja jäsenet, ja yhteinen viesti välittyy parhaiten suunnitelmallisen työn myötä.

Varainhankinta seuratyössä

Kumppanihankinnan tueksi KeuPalle on luotu mediakortti, joka avaa seuran 75-vuotista historiaa ja perinteitä. Kortti esittelee toimintaa tiivistettynä ja visuaalisesti näyttävällä tavalla.

”Mitä enemmän seura näkyy, sen helpompaa on myös varainhankinta”

Seuratyön tärkeys hyvinvoinnille nostetaan esiin viestinnän keinoin. Liikunnan ja joukkueurheilun hyödyt ovat kiistattomat ja seuran työ säteilee hyvää laajalle alalle. Seuratyö on osa pienen kaupungin yhteisöllisyyttä ja se näkyy myös katukuvassa.

Viestintä ja markkinointi tarjoavat keinot seuratyön toteuttamiseen KeuPan tyyliin. Viestintä ei ole pelkästään ulkoista. Esimerkkinä myös sisäinen viestinnän tueksi on luotu yhteisen ilmeen mukaiset lomakkeet ja esimerkiksi tiedotepohjat on luotu yhteisiksi ja käytännöllisiksi seuran joukkueiden tarpeisiin.  

”Määritämme itse oman näkyvyytemme ja tulevaisuus on täynnä mahdollisuuksia.. Jatkossakin tärkeitä askelia viestinnässä ovat ottelutapahtumien kehittyminen sekä  ääni- ja videotuotanto. Yhteistyö ja verkostoituminen muiden toimijoiden kanssa jatkuu edelleen.”

Mediayhtiö Kvaak! osaa viestinnän eri muodot. Ota yhteyttä, niin jutellaan yhdessä juuri teidän tarpeistanne.

Lisää töitämme